lauantai 29. huhtikuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Puoli vuotta on mennyt hujauksessa. Blogin puolelle ehdin päivitellä juttuja vain viikonloppuisin sillä viikon iltapäivät täyttyvät töistä, kavereista ja niistä puolirempallaan olevista kotihommista. Tuntuu että aloitin tarhalla työt vasta vähän aikaa sitten kun kiireinen arki on vienyt mukanaan. Viikot rytmittyvät kahden työn välillä ja pitkästä aikaa viikonloppu on saanut ihan uuden merkityksen. En ole ehkä ihan unelma-ammatissani mutta unelma arjessani kylläkin, toisessa työssäni saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja toista saan tehdä kotoa käsin omassa rauhassani. Lähden tarhalta kolmelta kun muut jäävät huhkimaan vielä sinne moneksi tunniksi. Ihan parasta kaikista on kuitenkin se, että saan olla tyttäreni kanssa ison osan päivästä.


 

Viime aikojen sunnuntait olemme pyörineet omalla pihalla, sitä on kitketty ja käännetty. Istutettu portulakkaa, persiljaa, chiliä, sipuleita ja valkosipulia. Niin ja tietenkin niitä kukkia. Taloyhtiön vastuun ottanut yläkerran rouva on innostunut istuttamaan pihan sivustalle yhtä jos toista yrttiä, saatiin siis yhteinen ryytimaa. Muistatteko pienen kissan, joka syntyi terassimme katolle? Huolemme oli suuri kun emo hylkäsi kissan pienenä joten teimme kissalle pesän ja syötimme sitä. Muutama iso kollikissa oli kuitenkin jatkuvasti sen kimpussa ja lopulta eläinrakas naapuri otti kissulin hoiviinsa. Nyt se on kasvanut ja suuntaa pian naapurin mukana Foçan kesämökille, jonne sen on tarkoitus kotiutua jo sinne aiemmin pelastetun 25 kissan sekaan. Pihavarastoomme onkin ilmestynyt kolme uutta kissanpoikasta päänvaivaksi.


Kesä tuntuu saapuvan pian Izmiriin. Koko viikon olemme jo nauttineet +26 lämmöistä ja takit saa siirtää odottamaan syksyä. Jätskiä on syöty melkein joka päivä. Kesän alkuun kuuluu aina omat rutiinit kuten pihahommat, piknikit ja pidemmät illat, jolloin väki alkaa viihtyä rannassa ja puistoissa iltamyöhään. Kesän myötä saapuvat mansikat, herneet, ihanat kesätomaatit ja latva-artisokat.


Ensi syksynä tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun saavuimme Izmiriin. Onneksi muutimme sillä olemme kotiutuneet paremmin kuin hyvin. Palaset ovat paikallaan ja olemme löytäneet oman paikkamme Karşıyakasta. Izmir on niin loistava sekoitus Turkkia sen parhaista paloista että parempaa en osaisi toivoa. Vapun kunniaksi aion kohottaa lasin kuohuvaa sunnuntaina meille, muuttajan tee -listasta on ruksittu melkein kaikki asiat yli, löydä ystäviä check, löydä koti check, löydä kaupungin parhaat paikat check, löydä oma lihakauppias check, löydä töitä check, löydä koulu check. Viimoisena listalla roikkuva liittyy miehen työjuttuihin mutta toivotaan senkin saavan pian check merkinnän vierelleen. Sen jälkeen on keksittävä uusi projekti, tosin Turkilla on tapana heittää niitä projekteja haalimattakin eteen.




Koti on nykyisin iloisesti rempallaan, pyykkikori pursuaa loppuviikosta ja silittämättömät odottavat silittäjää jo toista kuukautta. Koirakin odottaa nykyisin perjantaita sillä se tietää viikonlopun tarkoittavan pidempiä lenkkejä. Kuntoiluprojekti odottaa kohdallani edelleen sitä innostusta, kateellisena katselen miehen huhkimista olohuoneen nurkassa olevien painojen ja penkin parissa, ehkä ensi viikolla?


Tyttö on aloittanut ensimmäisen harrastuksensa eli koripallon. Alkuinnostus vaihtui pettymykseen kun pallon kuljetus ja korin heitto ei onnistunutkaan tuosta vaan. Kuluneen viikon aikana neiti pompotteli päättäväisesti palloa iltaisin pihalla ja terassilla, täynnä tarmoa tämän päivän treenit sujuivat hyvissä tunnelmissa. Ensimmäinen oppitunti siihen että kaiken eteen joutuu näkemään vaivaa. Korisharkat ovat onneksi kotimme viereisessä urheiluhallissa,  tyttö on ikäryhmänsä ainoa tyttö mutta se ei menoa tunnu haittaavan. Korista on kahdesti viikossa tunti, lauantaisin ja sunnuntaisin, kuukausimaksu on 120 tl eli noin 30 €. Katsotaan kuinka touhu etenee.


Viime viikonloppuna Turkissa vietettiin Lasten päivää, joka on itselleni Turkin virallisista juhlista ehdottomasti tärkein. Silloin juhlitaan lapsia joten mekin suuntasimme sunnuntaina jo aamuvarhaisella tytön koulun juhlaan. Tyttö esitti oman luokkansa kanssa tanssiesityksen ja koulun piha natisi liitoksistaan kun jokainen halusi nähdä lapsensa lavalla. Eri puolilla kaupunkia järjestettiin monenlaista aktiviteettia ja tapahtumia lapsille viikonlopun aikana. Kyllä lapset juhlansa ansaitsevat.





Kesälomasuunnitelmat ovat meillä tutusti ihan levällään, emme tiedä vielä lomiemme ajankohtaa miehen kanssa. Tänä vuonna lomailemme Turkissa ja Egen alueella, heinäkuun puolivälissä odottelemme Ukkia ja Mummia Izmiriin muutamaksi kuukaudeksi. Tarhallani valmistaudutaan kevätjuhlaan, joka on kesäkuun puolivälissä ja jokainen ryhmä esittää myös englanninkielisen laulun, pienempien kohdalla harjoittelu ja valmistautuminen tuottaa itselleni päänvaivaa. Miten saada pienimmät pysymään pystyssä ja vielä laulamaan? Sellaista arkea tänne, entä sinne?




maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mitä maksaa!

En ole kovin sinut sisäelinruokien kanssa. Monille turkkilaisille taas täytetty leipä grillatulla suolella tai aivoja sitruunalla alkupalana on herkkujen herkkua. Izmirin alueen herkkuihin kuuluu kylmänä salaatin ja mausteiden kanssa nautitun lampaanpään osat. En hypi riemusta kun mies intoilee paistavansa pernaa ja sydäntä mutta yhdestä en kieltäydy koskaan ja se on maksa. Mezepöydän kunkkuihin kuuluu ehdottomasti Arnavut ciğer eli maksaa albanialaisittain. Todennäköisesti se on kotiutunut turkkilaiseen keittiöön ottomaaniaikana joko Albanian alueelta tai sieltä siirtolaisten mukana.


Sunnuntaina suuntasimme siis lihakauppaamme, jossa lihamestari leikkasi naudan maksaa kyseistä ruokaa varten. Ruokaan sopii naudan lisäksi myös lampaanmaksa, tärkeintä on että maksa on hyvä laatuista eikä siinä saa olla kalvoja tai sattumia. Ostimme 350 g maksaa ja 20 kpl kaupan omia lihapullia, hintaa ostoksille tuli 50 tl eli nykyisen kurssin mukaan noin 15 €. Ei kuulosta kalliilta mutta hinnannousu lihan suhteen viime vuosina on ollut sen verran huimaa että lihakaupassa meinaa pyörryttää jos muistelee vanhoja hintoja. Hyvä lihakauppias on kullanarvoinen, voi olla varma että liha on laadukasta ja kauppias osaa taatusti leikata täydellisen hyvin ja neuvoa oikeat tuotteet eri ruokiin.

 
Arnavut ciğer

350 g pieniksi paloiksi leikattua naudanmaksaa
2 dl jauhoja
1 tl suolaa
n. 3 dl öljyä ( voita+oliiviöljyä tms.)
chilijauhetta
paprikamaustetta


Tarjoiluun:
punasipulia
tomaattilohkoja
sumakkimaustetta
(jeeraa)

1. Kaada jauhot kulhoon ja sekoita maksapalat hyvin jauhoissa, joihin on lisätty suola. Kuumenna öljy kunnolla kuumaksi pannussa, voit käyttää myös auringonkukkaöljyä.

2. Paista maksanpalat erissä jos teet isomman satsin. Paista maksaa vain pari minuuttia, muuten se sitkistyy. Osa kokeista paistaa maksan kahdesti eli ensin reilun minuutin ja pyörittelee sen jälkeen sen uudelleen jauhoissa ja paistaa vielä toisen kerran toisen minuutin. Monen mielestä maksa tulee näin pehmeämmäksi ja pinta rapeammaksi.

3. Siiviliö paistetut maksapalat öljystä kippoon ja lisää chilijauhetta ja paprikamaustetta. Laita kansi päälle ja annan maksan tekeytyä. Voit siirtää maksan lopuksi jääkaappiin sillä se on tapana tarjota kylmänä alkupalana. Joskus sitä tarjotaan myös paistettujen perunoiden ja salaatin kanssa ruokana. Alkupalan kanssa tarjotaan tomaattilohkoja, punasipulirenkaita ja persiljaa, johon sekoitetaan sumakkimaustetta ja/tai jeeraa.

Afiyet olsun!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Nimellä on merkitystä

Mikäs neidin nimi on, kysyy taksikuski tytöltä. No, sinun nimesi tarkoitus onkin kaunis, nyökyttelee kuljettaja minulle hyväksyvästi. Olen osannut valita oikeanlaisen nimen mikä ei ole ihan helppo rasti. Kun tytön nimeä mietittiin ennen syntymää, päästiin kahden maan nimen merkityksen alkujuurille. Itse mietin lähinnä miltä nimi kuulostaa, onko se helppo kansainvälisesti, rimmaako sukunimeen. Miehelleni taas oli tärkeintä mitä nimi tarkoittaa. Turkissa nimi on enne, joten lapsen nimen valinta on vakavaa touhua.


Ottomaanivallan aikana turkkilaisilla oli vain etunimi, vasta vuonna 1934 säädettiin laki, jonka mukaan jokaisen kansalaisen tuli valita itselleen sopiva sukunimi. Sitä ennen etunimen apuna oli käytetty titteleitä tai muita henkilöä kuvaavia lisiä kuten Konevi Ahmet eli Ahmet Konyan kaupungista tai Ankaralı Hacı Mehmet eli pyhiinvaelluksen suorittanut Mehmet Ankarasta. Sukunimet valittiin useimmiten perheen tai perheenpään ammatin, ominaisuuden tai kotipaikan mukaan. Keskuudessamme on siis  henkilöitä, joiden nimi on esimerkiksi Zeynep Painija, Ayşe Kalastaja tai Mert Kauppias. Ominaisuuksista esimerkkinä vaikkapa Güleryüz eli hymyilevä tai Sakınmaz eli peloton. Joskus meni mönkään ja nimen kirjannut virkamies kirjoitti vahingossa jotain ihan muuta kun piti.


Mitä nimesi tarkoittaa kysytään aika usein. Ei mitään sen kummempaa, kummastuttaa turkkilaisia, miten jollekin voidaan antaa nimi ilman merkitystä! Aika tylsää kun kaverien nimet tarkoittavat esimerkiksi hedelmällisyyttä, loistoa, ruusua, kuunsiltaa tai pisaraa. Etunimi on edelleen Turkissa sukunimeä tärkeämpi arjessa eikä titteleistä haluta luopua. Olen Petra Rouva tai Petra Sisko, onneksi en vielä Petra täti, paitsi pienille lapsille. Puhuttelen entistä pomoani Herra Çengiz vaikka olemme tehneet sinunkaupat ajat sitten sillä se on tapani osoittaa arvostusta.

Lääkärimme on Erhan Lääkäri ja hoitajamme Perihan Hoitaja. Sukunimet eivät tule mieleen vaikka kuinka pinnistelen. Lihat ostetaan Hasan Lihakauppiaalta ja Alexin koirakaverin omistajaa kutsun aina Herra Mustafaksi hänen ollessa minua vanhempi. Työpaikallani kutsumme toisiamme Buket Opettajaksi ja Petra Opettajaksi, lapset Petra Teacheriksi, oma pomo ja moni vanhemmista taas Hocaksi eli oppineeksi. Ilman liitettä täällä harvemmin toisia puhutellaan, ellei muuta niin mukaan lisätään rakasta, suloista tai sieluani.


Nimet vaihtelevat alueellisesti ja perheen taustojen mukaan, usein lapsen nimestä jo tietää onko kyseessä uskonnollinen, vanhoillinen, nuorekas, moderni tai vähemmistöryhmään kuuluva perhe. Nimi voi olla myös toive kuten ennen tulevia vaaleja lapselle annettu nimi Evet eli kyllä. Ennen varsinkin maaseudulla saatettiin lapselle antaa myös nimi Yeter eli riittää kun lapsiluku tuntui olevan täynnä. Kun ehdottelin aikoinaan miehelle tytön nimiä, oli vastauksena usein liian maalainen, väärälle alueelle viittaava, liian uskonnollinen tai merkityksetön. Minulle riitti että nimi kuulostaa kauniilta, turkkilaisittain vaatimukset ovat kovemmat.


Toisinaan heristän korviani kun kuulen mielenkiintoisen nimen. Joskus jään miettimään miksi ihmeessä joku on saanut kyseisen nimen kuten eilen puistossa ollut pieni Elveda (jäähyväiset) tyttö tai mies kaupassa, jota nainen kutsui Imdat (apua) nimellä. Puistossa leikkimässä ollut Prensesim (prinsessani) oli ehkä aavistuksen yliampuva vaikka Turkissa asia ei ehkä niin ihmeellinen olekaan. 

Onko nimesi aiheuttanut erikoisia tilanteita ulkomailla? Miten lasten nimet on valittu monikulttuurisessa perheessä?


Nyt vaaliuurnille, tunnelma kulmakunnassa on jo tiivistynyt ja äänestyspaikoille jonotettiin jo aamulla ennen kahdeksaa. Edessä on mielenkiintoinen sunnuntai!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tunteepurkauksia keittiön kuilussa

Lastaan maitopurkin, appelsiinit ja juuston kassalle ja olen ojentamassa kanta-asiakaskorttiani. Samassa kassa saa kohtauksen, karjahtaen naapurikassalle kuihtuvansa nälkään ellei pääse pian tauolle. Heiluttelen korttia mutta kassa jatkaa sanovansa itsensä pian irti jos palkka on vielä kerrankin myöhässä. Seison vaivautuneena jonossa, pitäisikö nuo asiat puhua jossain muualla, mietin. Otitko tuon juuston alekorista, kysyy vihainen kassa? Joo-o, se on aivan surkeaa, vie se pois.



Laittaessani iltapalaa keittiössä en voi olla kuulematta yläkerrasta kuilun kautta kaikuvaa tappelua. Miksi ne huutaa keittiössä tietäen että kaikki kuulee, ihmettelen. Sovinnaisena suomalaisena laittaisin ainakin kuiluun johtavan ikkunan kiinni jos tekisi mieli karjua. Töissäkään en ala purkautua epäkohdista ensimmäiselle vastaan tulevalle ihmisille. Puren hammasta, mietin hetken ja painelen vasta pahimman kiukun laskeuduttua pomon juttusille. Mieheni on kyllä kehoittanut painelemaan juttusille juuri kiukun ollessa pahimmillaan, silloin sinut otetaan vakavasti. Eivät turkkilaiset huutoa pelkää, enemmin täällä pelätään painostavaa hiljaisuutta.



Itselleni suomalaiset kirosanat tehoavat parhaiten kun pinna on palanut totaalisesti, turkkilaisten solvaukset ovat kuitenkin toiselta planeetalta. Pahin loukkaus on sanoa jotain kamalaa vastapuolen sukulaisista. Toisinaan kiukku saa äärettömät mittasuhteet, muistan opasajoilta bussinkuljettajan jolla oli tapana heilutella penkin alla olevaa vasaraa kiilaaville kuljettajille. Tai tapauksen minibussissa, jossa loputonta puolihuutoa kännykkään puhunut matkustaja ei muiden pyynnöistä huolimatta madaltanut desibelejään ja menetti lopulta puhelimensa pöpelikköön vieressä istuvan toimesta. Purkautumisen jälkeen paikallinen kiukku kuitenkin laantuu nopeasti. Edellisenä iltana toisille solvauksia huutaneet naapurimme istuvat seuraavana aamuna sulassa sovussa parvekkeella aamiaisella ja vilkuttelevat töihin lähteville naapureille. Kukaan ei enää muistakaan keittiönkuilun kautta kaikuvia ilkeitä sanoja.



Nykyisin tiedän että työpaikalla myrskyn merkkinä kilahdellut työkaveri ei uhkailuista huolimatta ole ottanut lopareita ennen seuraavaa päivää. Seuraavana aamuna työkaveri tulee avaamaan oveen aurinkoisena eikä eilistä muistella. Jatkan ravintolassa rauhassa kebapin syömistä kun samaan aikaan keittiössä kokki karjuu tunkevansa lihantoimittajan surkeat tuotteet sinne minne ei aurinko paista. Tiedän myös että jokainen karjahdus ei tarkoita sen pahempaa vaan kyseessä on paikallisittain melko normaali tunteiden purkaus keittiön kuilusta, kaupan kassalla, ravintolassa tai bussissa. Hei me huudetaan ja riehutaan!