Suru-uutisia Suomesta

Hyvät ja huonot uutiset kotimaasta kulkevat nykyisin nopeasti myös ulkosuomalaisen luo. Olen jäänyt paitsi monista häistä ja läheisten perheenlisäyksistä. Suomessa asuvien ystävien arjen ja oman arjen lipuessa vuosi toisensa jälkeen kaukana toisista jokin muuttuu. Joulukorttien määrä vähenee, osoitekirjan tiedot vanhenevat ja ystävien lapsia on vaikea tunnistaa samoiksi pitkien erojen jälkeen. Ulkosuomalaisuus on tietyn tason muistisairauden muoto sillä ne 25 vuoden takaiset asiat muistan paljon paremmin kuin nykyiset. Osaan ala-asteen parhaimpien kavereiden kotinumerot ja syntymäpäivät ulkoa vaikka puoliunessa ja muistan paljon maksoi hartsport uimahallin kahviossa vuonna -85. Joudun tarkistamaan pääsiäisen ajankohdan lukuisia kertoja suomalaisesta kalenterista enkä osaa arvioida kovin helposti paljon maksaa litra maitoa.


Kun suru-uutinen Suomesta saapuu eräänä tavallisena tiistaina, nousevat vanhat muistot esiin. Olen hetkessä lapsuuden kaduilla, odotan kaveria Saunamäen yläpäässä, matkalla riparikerhoon tai ehkä kirjastoon. Tutun ikkunan verho heilahtaa kun kaverin kotona seurataan lähtöämme. Samalla kertaan läpi ne lukemattomat hautajaiset, joihin en ole päässyt. Pala palalta oma nuoruuden kotimaa murenee mutta muistot kirkastuvat. Menneisyyden palapelistä puuttuu jo monia ihmisiä, on kadonneita ja menehtyneitä. Vuosien vieriessä ulkosuomalaiselle alkaa nousta yhä useammin pala kurkkuun, ystävien vanhemmat vanhenevat, ystävät vanhenevat ja omat vanhemmat vanhenevat. Minä vanhenen.  Niihin iloisiin hääjuhliin on helpompi osallistua tervehdyksellä tai lahjalla mutta suruihin osallistuminen on vaikeaa. Tuhansien kilometrien päässä ei oikein tiedä kuinka olisi, otan osaa viesti tuntuu laimealta. Olisiko suru helpompaa siellä missä surraan samoin ja missä surraan yhteisiä muistoja?


Mieheni isä menehtyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Mies lähti lopulta hautajaisiin yksin ja me jäimme tytön kanssa kotiin. Turkissa hautajaiset ovat nopeasti kuoleman jälkeen eikä järjestelyihin jää paljon aikaa, suurimman osan järjestelyistä hoitaakin kaupunki. Olin helpottunut ettemme lähteneet mutta seuraavalla matkalla miehen kotikaupunkiin halusin ensimmäisenä appiukon haudalle, tuli huono omatunto ettemme olleet paikalla. Turkkilaisten suru valtaa koko talon ja suvun, se pyritään jakamaan nopeasti mahdollisimman monen kesken, itse hautaaminenkin on suomalaiseen tapaan tottuneelle monesti melkoinen kokemus. En osaa sanoa olisinko osannut surra appiukkoa sellaisessa kaoottisessa ihmispaljoudessa, käynti haudalla myöhemmin tuntui paljon luontevammalta.


Vuosien jälkeen elämä on rakentunut monien asioiden kautta yhä vahvemmin tänne, samaan aikaan kun lompakon korttien määrä uudessa kotimaassa kasvaa, tipahtaa aina jotain pois Suomesta. Ei kirjastokorttia tai kelakorttia. Kotiin saapuu suomalainen verokortti tyhjänä. Yllättävät uutiset kotimaasta laittavat miettimään monia asioita ja elämän mittasuhteita. Keskiviikkona työkaveri kysyy kuulumisia kahvikupin ääressä, jätän mainitsematta aamulla saapuneet lopulliset huonot uutiset ja valittelen hellettä. Kahden maan välinen nauha tuntuu sillä hetkellä niin pitkältä.  Surulliset uutiset jaan vain lähimpien kanssa joille on aikaa ja tarvetta rakentaa koko kuva, tietyt ilon ja surun hetket kuuluvat molemmat omiin osoitteisiinsa. Toiset Suomeen ja toiset Turkkiin.

Kommentit

  1. Todella kauniisti kirjoitettu. En päässyt saattamaan kumpaakaan vanhemmistani kun he nukkuivat pois, se kirvelee vieläkin. Hautajaiset olivat epätodelliset. Muihin hautajaisiin en ole mennyt tai päässyt, suru-uutiset pysäyttävät totaalisesti senkin takia, ettei niitä voi jakaa kenenkään kanssa täällä kaukana. Oma perheenikään ei tunne ihmisiä, jotka joskus olivat minulle rakkaita. Tämä on ulkosuomalaisuuden hinta - tai sama hinta, joka kokaisen on maksettava joka muuttaa kauas kotimaastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella miten vaikeaa on ellei paase omien vanhempien hautajaisiin. Sepa se, ulkosuomalaisuuden nurjempi puoli kun on fyysisesti kaukana tilanteista jolloin pitaisi ja haluaisi olla paikalla.

      Poista
  2. Otan osaa suruusi. Minä olin hyvin läheinen mummini kanssa, ja mummi aina ikävöi mua paljon kun olin ulkomailla. Päätinkin edellisen ulkomaan keikan jälkeen etten enää muuttaisi ulkomaille (jos muuttaisin) ennen mummin kuolemaa. Mummi kuoli vuosi ennenkuin tulin taas Saudeihin, lähes 95 vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Olin itsekin laheinen mammani kanssa, joka nukkui pois jo monta vuotta sitten 98 vuotiaana kun asuin ulkomailla, monen laheisen poismenon tajuaa vasta kun menee kaymaan Suomessa, ulkomailla se tuntuu epatodelliselta.

      Poista
  3. Osanotttoni Petra.
    Kaunis kirjoitus ,tätä luin pariin kertaan. Tätini ja ystäväni kuolivat Suomessa nyt keväällä,ja olisin halunnut olla hautajaisissa,mutta enhän voinut.
    Täällä myös hautajaiset ovat heti,samana päivänä tai seuraavana ,ja ensimmäinen viikko on sellainen,jolloin lähiomaiset istuvat kotona, vieraita tulee koko ajan ,tuovat ruokaa,ja puhutaan vainajasta ja muistellaan. Se helpottaa surua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taalla hautajaiset ovat hyvin samanlaiset kuin siella, onneksi varsinkin anopin kohdalla silla olisi varmasti ollut vaikeaa jaada yksin heti hautajaisten jalkeen kun lapset joutuivat kuitenkin palaamaan pian töihin.

      Poista
  4. Olipa kaunis ja koskettava teksti! Ja kuinka hyvin kuvasit ulkosuomalaisen tunteita surun kohdatessa. Itsekin olen vastaavan läpikäynyt. Osanottoni. <3

    VastaaPoista
  5. Toisessa maassa asumisen hankaluus minusta kilpistyi niihin hetkiin, kun läheinen siellä toisessa maassa sairasti tai kuoli. Meiltä meni muutamat hautajaiset ohi ja kylläpä olikin hankalaa sitten mennä niihin tyhjiin pihoihin jälkikäteen, kun oli jäänyt jotakin olennaista kokematta välissä. Ja äidin sairastelu oli vaikeaa kaukaa elettynä. Onneksi ehdittiin loppumetreille tänne lähemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo paluu tilanteisiin kun moni asia on poisollessa muuttunut on kummallista, on jaanyt ikaankuin pois jostain tarkeasta.

      Poista
  6. Lämmin osanotto Petra. Mulla kirpaisee edelleen ajatuksissa etten päässyt mummini hautajaisiin koska olin viimeisilläni raskaana maailman toisella laidalla.

    VastaaPoista
  7. Osasit hyvin kiteyttää meidän monen ajatukset ja tunteet. Osanottoni ja lämmin halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luulen etta me ulkosuomalaiset jaamme tosiaan nama nurjemmat puolet asiasta <3

      Poista
  8. Kaunis kirjoitus. Hyvin olet tulkinnut usean tunnot yhteen tarinaan.

    VastaaPoista
  9. Osanottoni Petra! Juuri noin minäkin ajattelen, hienosti kirjoitettu! Iloja, kuten häitä, vauvojen syntymiä, uusia opiskelu- ja työpaikkoja voi täältä käsinkin onnitella, vaikkei se sama asia olekaan. Mutta suruissa sen kilometrien määrän todella huomaa. Tilanteissa, joissa muutenkaan ei ole paljon sanoja, niin tuntuu aika pieneltä näin kaukaa niitä vähiäkin sanoja olla sanomassa.

    VastaaPoista
  10. Osanottoni! Aivan samalta on tuntunut viime aikoina, kun kummisetäni kuoli muutama päivä sitten. On vaikea ottaa osaa näin kaukaa. Olimme myös paikalla täällä Algeriassa, kun mieheni isä kuoli vuonna 2007. Moni oli sitä mieltä, että isä oli sinnitellyt pitkällisen sairauden kourissa nähdäkseen mieheni vielä kerran. Ja niin siinä kävikin, että isä kuoli pian tulomme jälkeen. Miehelle oli erittäin tärkeää, että isä ehti nähdä vanhimman poikamme. Myös täällä hautajaiset järjestetään hyvin pian kuoleman jälkeen ja suuri suku kerääntyy suremaan vainajaa.

    VastaaPoista
  11. Onpa surullista, osaanottoni Petra!

    -Riikka Helsingistä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit