lauantai 19. elokuuta 2017

Aamiainen aloittaa päivän

Turkkilaista aamiaista ei voi hehkuttaa liikaa, sillä se on yksi hienoimpia ruokaan liittyviä oivalluksia. Siihen ei voi kyllästyä sillä tarjolla on niin monenlaista vaihtoehtoa. Kotona valmistettu aamiainen on ihana kun on aikaa mutta kyllä on mukava istahtaa valmiiseen pöytäänkin. Niin tehtiin viime viikonloppuna ja suunnattiin Izmirin ulkopuolelle vuoristoon.



Turkkilaisen Vanin kaupungin laaja aamiainen on jo käsite, muillakaan alueilla eivät aamiaispöydät jää köyhiksi vaan notkuvat aina vihanneksia, juustoja, omeletteja, hilloja, börekiä ja milloin mitäkin alueen tyypillistä herkkua. Vihanneksista ehdottomat ovat tomaatit, kurkut ja biberit, höystettynä oliiviöljyllä ja mausteilla kuten sumakki, oregano tai pippuri. Juustoja kuuluisi olla useampaa laatua, mietoa kaşaria, alueelle tyypillistä juustoa ja fetaa.


Oliivit tarjoillaan marinoituna sitruunalla, oliiviöljyllä ja valituilla mausteilla, mieluusti tarjolla on sekä vihreitä että mustia oliiveja. Kanamunat paistetaan usein pannulla sucuk-makkaran kanssa, jota saa mausteisenakin, mukaan pannulle voidaan lisätä halutessa vihanneksia ja juustoa.



Viikonlopun aamiaisilla nautitaan usein erikoisuuksista kuten bal kaymak eli kuorittua puhvelinmaitoa hunajassa, lor reçel eli ricottajuustoa hillossa, joka on usein karhunvatukkahilloa sekä mausteiset aamiaistahnat, jotka valmistetaan paprikasta, tomaatista ja saksanpähkinöistä. Tarjolla saattaa olla muitakin harvinaisempia juttuja kuten säilöttyjä paprikoita juustossa, yrttijuustoa tai kuivalihaa eli pastirmaa.



Turkkilaiset ovat todellista piknik -kansaa. Olen itse ihastunut piknikiin oikeastaan vasta kuluvan kesän aikana ja monena viikonloppu aamuna olemme raahanneet pikniktuolit ja laukun rantaan leipomon kautta. Kaikki maistuu todellakin paremmalta ulkona. Olemme moniin turkkilaisiin verrattuna höyhensarjalaisia sillä paikallisten piknikvarustukset ovat omaa luokkaansa. Monilla on mukana tyynyt ruokalepoja varten ja autojen takakontit pullistelevat eväistä, usein piknik jatkuu koko päivän, ensin aamiainen ja sitten lounas ja niin edelleen.


Rakkaus aamupaloihin näkyy siinä että aamiaispaikkoja on käsittämättömän paljon. Omalla alueellamme kymmenittäin, lähes jokainen ravintola mainostaa aamiaislautasta eli kahvalti tabağı tai laajempaa serpme kahvaltia, jossa pöytään kannetaan pieniä kippoja ja pannuja niin, että pöytä notkuu. Aamiaislautasten hinnat ovat noin 10-15 tl ja laajemman serpme kahvaltin hinta 12-30 tl riippuen paikasta. Hinta on kuitenkin sen verran edullinen että aamiaispaikat ovat todella suosittuja, erityisesti viikonloppuna. Viime viikonloppuna kävimme Çicekliköyn alueella, joka sijaitsee vuoristossa. Alueella on kymmenittäin ns. kyläaamiaista tarjoavia paikkoja ja liian myöhään saapuneilla on jo vaikeuksia löytää parkkipaikkoja.


Olen joutunut tekemään muutoksia ruokavalioon viime kuukausien aikana joten viikolla aamiaiseni
on yleensä puuro, viikonloppuna turkkilainen aamiainen maistuukin sitten sitäkin paremmalta. Eri maiden aamiaiskulttuuri on kiehtova, totuin melko helposti syömään Malesiassa intialaisten roti canaita, Vietnamissa riisiä ja Thaimaassa hedelmiä, englantilaisen aamiaisen takia palasin maasta monen lisäkilon takia ja espanjalaisten churrot vievät kieleni mennessään.


Millainen on sinun aamiainen? Kaipaatko maailmalla ruisleipää vai oletko tottunut paikalliseen tyyliin aamiaisen suhteen?



maanantai 14. elokuuta 2017

Kun tarvitaan hidastusta kiireeseen

Olemme asuneet miljoonakaupungissa vuodesta 2008 asti, ensin Ankarassa ja nyt Izmirissä. Asuinalueellamme voi toisinaan unohtaa olevansa lähes 4 miljoonan muun asukkaan seassa mutta useimmiten ei. Liikenteen taukoamaton taustahäly ja ihmisvirrat pitävät siitä huolen. Izmirin veroisessa suurkaupungissa asuminen on monessa mielessä ihanaa mutta ison kaupungin meno vie myös veronsa, loman jälkeen olenkin kaivannut yhä useammin rauhallisempaan ympäristöön. Viimeiset viikonloput on vietetty rantapaikoissa, joissa kovat helteet on helpompi hengittää, ensin Kuşadasissa ja viime lauantaina Seferihisarin Sığacıkissa.




Viime lauantaina halusimme pois helteisestä kaupungista, jota olivat jo viikon piinanneet 40 asteen helteet joten otimme suunnaksi Seferihisarin kaupungin. Poukkoilimme hetken etsien sopivaa rantaa sillä mukaan oli pakattu pikniktarpeet. Lopulta löysimme sattumalta pienen rannan ja leiriytymisalueen, jossa oli piknikpöydät sekä ravintola. Vesi oli puhdasta ja raikastavaa, ranta rauhallinen ja aamupala maistui mitä parhaimmalle ulkona. Ihmeeksemme olimme löytäneet rauhallisen poukaman vaikka viime viikonloppuna suurin osa Egen alueen rantapaikoista on ollut pullollaan muitakin kaupunkia ja kuumuutta pakenevia.



Seferihisar kuuluu Italiasta 90-luvulla alkunsa saaneeseen Cittaslow liikkeeseen. Ketjuun kuuluu useita pikkukaupunkeja ympäri maailmaa, jotka pyrkivät kiireisen elämänmenon vastapainoksi vaalimaan slow food, slow life -arvomaailmaa. Suurkaupungin menoon kyllästyneelle mitä loistavinta terapiaa. Cittaslow liikkeeseen kuuluvat kaupungit pyrkivät ylläpitämään alueen omaa kulttuuria, tukemaan paikallista ruokakulttuuria ja taistelevat pikkukaupunkien ainutkertaisuuden puolesta. Cittaslow ketjuun kuuluville kaupungeille on ominaista vahva me-henki ja käsityöläisyys. Vierailimme viikonloppuna Seferihisarin Sığacıkın alueella, joka nousi ehdottomasti heti ensi visiitillä Turkin lempikohteiden joukkoon.


Sığaçıkin pienet kujat ovat hankala paikka jos meneillään on ruokaremontti. Jokaisessa kulmassa on myyntipiste, josta leijuvat herkulliset börekien ja alueelle ominaisten oliiviöljyruokien tuoksut, moni paikallinen on pistänyt myyntipisteen pystyyn oman kotinsa edustalle tai koti on muutettu osittain kahvilaksi. Kiirettä ei näy eikä tunnu olevan. Börek pöydän takaa kuuluu iloinen pulina ja valitsemamme kuppila tuntuu olleen jonkun entinen olohuone. Tarjolla on alueen yrteistä tehtyjä ruokia ja piiraita kuten villiyrttibörekiä ja täytettyjä kesäkurpitsan kukkia, hilloja ja pikkuleipiä. Kujilla vallitsee rauhallinen tunnelma, ei mökämusaa tai kaupittelua ellei herttaisen papan ja mummon myyntipöydästä kuulunutta tarjolla isoäidin pikkuleipiä myyntilausetta sellaiseksi lasketa.


Kotimatkalla pysähdymme ostamaan tienvarresta tomaatteja, paikallisen rouvan myyntipöydässä olisi myös oman tilan oliiviöljyä, persikoita, kurkkuja, meloneita sekä viikunoita. Olemme liikkeellä päivää liian aikaisin sillä sunnuntaina Sığacıkın vanhan linnoituksen alueella pidetään markkinat, joille saavutaan Izmiristä asti ostoksille. Hyvä syy saapua mahdollisimman pian uudestaan. Izmirin kokoisessa kaupungissa asumisessa on omat rasitteensa mutta yksi positiivisista puolista ovat lähellä sijaitsevat pienet kylät ja rantapaikat, joita ei ole pilattu liialla rakentamisella ja massaturismilla.



Minne sinä pakenet kaupungin hälinää vai asutko pienessä idyllisessä kylässä? Kaupunki vai kylä? Ison kaupungin palvelut vai pikkukaupungin tunnelma?

perjantai 4. elokuuta 2017

Ethän tule Turkkiin lomalle?

Viime tiistaina istuimme pitkää iltaa Suomesta saapuvien ystävien kanssa paikallisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja muutama juoma sai naurattamaan normaalia enemmin. Voi että olikin ollut ikävä juuri näitä ihmisiä. Emme puhuneet politiikkaa, emmekä miettineet Turkin nurjia puolia, keskityimme nauttimaan siitä mitä kaikkea ihanaa alueemme tarjoaa. Joku toinen olisi voinut tehdä toisin?


Olen seurannut viimeisen vuoden ajan loputtomia kommentteja ja mielipiteitä siitä kannattaako Turkkiin matkustaa vai ei, monestakin syystä. Toisille kysymys on turvallisuudesta, joka on kokenut kovia kolhuja viimeisen vuoden aikana, toki me maassa asuvatkin pyörittelemme asiaa mielessämme. Joku ei matkusta Turkkiin koska ei ole ikinä matkustanut eikä aio tulevaisuudessakaan tukea muslimimaata. Maata pyydetään usein boikotoimaan ihmisoikeustilanteen ja hallinnon takia. Toivottavasti boikotoijat välttelevät myös Thaimaata ja Bulgariaa ja ovat tarkkana ostoksilla ettei koriin sujahda made in China tuotteita.


Mielipiteet Turkista tuntuvat jakautuvan vahvasti, en usko että matkoista moniin muihin maihin käydään yhtä tulikivenkatkuista keskustelua facebookin ryhmissä tai iltapulujen kommenttikentissä. Olen pysytellyt aina kaukana erilaisista suomalaisten ryhmistä, joissa on intohimona toinen kotimaani Turkki, tuo intohimo kun tuntuu saavan ihmiset hieman liian usein sotajalalle maahan liittyvistä asioista. Ylekin tarttui aiheeseen kahdesta todellisuudesta, saako Turkkiin matkustaa ilman huonoa omaatuntoa vai ei?

Olen asunut maassa pian 16 vuotta mutten koe olevani tilivelvollinen maan käänteistä muille. Joskus olen hätkähtänyt joutuessani tentattavaksi miksi me turkkilaiset teemme niin tai näin (ja aina väärinpäin), olen joutunut vaihtamaan ravintolassa pöytää kun Kreikan ystävä on saanut raivarit Turkissa asumisesta ja viime kesäisten tapahtumien jälkeen olo oli Suomen lomalla kuin kävelevällä tietotoimistolla. Hei, minä vaan asun täällä, ei siinä sen kummempaa.

Heitän pian repun selkään ja suunnistan bussiasemalle määränpäänä Kuşadaşin lomakaupunki. Edessä on miniloma perheen ja ystävien kanssa, tuetaan uimisen lomassa ainakin paikallista hotelliyrittäjää ja muutamaa kuppilaa. Toivotaan että näistäkin notkahduksista selvitään ja edessä olisi parempia vuosia myös matkailualan piirissä. Mukavaa viikonloppua ja nauttikaa elostanne!

Boikotoitko tiettyjä maita tai tiettyjen maiden tuotteita?